MTV.FI UUTISOI 29.7.2016: PAINA TÄSTÄ
60-vuotias afgaanimies meni naimisiin 6-vuotiaan kanssa. Järkyttävää. En voi uskoa, että maailmasta löytyy näinkin julmia ja hulluja ihmisiä. Mies kertoi, kuinka tytön vanhemmat olivat antaneet tytön hänelle uskonnollisena lahjana.. Vanhemmat taas kertoivat että tyttö oli siepattu. Kuka äiti tai isä edes haluaisi antaa lapsensa AIKUISELLE miehelle ? Eikö oma lapsi ole aina se kaikista rakkain ja tärkein? En tiedä mitä voisin edes sanoa, enkä usko että kukaan muukaan meistä hyväksyisi tuollaista. Voin vain kuvitella, millaiset kauheat muistot jää ikuisesti pienen lapsen mieleen. Onneksi kuitenkin tyttö pystyi kertomaan pelkäävänsä miestä, ja pääsi turvakotiin, josta hänen vanhempansa hakevat hänet. Saarnamies on pidätetty.
Afganistanissa tytöt voivat mennä laillisesti naimisiin 16-vuotiaana. Kuitenkin moni päätyy liittoon jo ennen 16 ikävuotta. Kuinka moni teistä olisi valmis tämän ikäisenä avioliittoon? Epäilen ettei kovinkaan moni.
Nepalissa alaikäisten avioliitot ovat yleisiä. En ole ennen tajunnutkaan kuinka vakava ongelma tämä on. Minun käy niin sääli nuoria lapsia kohtaan. Uutisessa kerrottiin 13-vuotiaasta Amitrasta, joka myytiin maanviljeliälle. Amitran perhe maksoi myötäjäiset, eli he maksoivat sulhasen perheelle 1600e, että mies ottaisi hänet. Amitran isä oli onnellinen päästessään omasta tyttärestään eroon... Tilanteen kuvitteleminen on vaikeaa. Oma perheesi, tai no isäsi haluaa sinusta eroon.. En usko, että täällä Suomessa kukaan kokisi vastaavaa. Mutta ei sekään ole oikein, että joudut kokemaan kamalia asioita vain, koska asut eri paikassa tai olet syntynyt eri maahan kuin muut. Mielestäni jokaisella on oikeus kokea asioita ja tehdä omia valintoja. On erittäin surullista, että jossain maailmalla tilanne on oikeasti näinkin paha. Toivottavasti tulevaisuudessa lapsiavioliitot kiellettäisiin kaikkialla. Vai mitä mieltä olette?



On tuo aina yhtä järkyttävää luettavaa. Siinä, että toiselle ihmiselle _maksetaan_ oman lapsen ottamisesta, on mielestäni jotain todella väärää. Tämäkin tyttö varmasti ajattelee itsensä vain pelkäksi riesaksi. Muutenkin koko lapsiavioliittohomma menee ihan yli. Ei kukaan mielestäni alle 18 v ole valmis avioliittoon. Tytöiltähän jää lapsuus ihan kokonaan kokematta! Ei voi muuta kuin toivoa että ihmisille tulisi järkeä päähän ja lapsiavioliitot lopetettaisiin
VastaaPoistaJuuri näin!
PoistaEi kyllä voi ymmärtää miten vanhemmat voi myydä lapsensa aikuiselle miehellä vaimoksi. Lapsen mielipidettä ei kuunella ollenkaan.Lapsi ei saa milloinkaan tilaisuutta olla lapsi. Lapsiavioliitojen lopettamiseksi pitäisi tehdä jotain.
VastaaPoistaOon täysin samaa mieltä sun kanssa!
PoistaAivan käsittämätöntä! Mikä saa nää vanhemmat myymään oman lapsensa, varsinkin toi nuorempi. Lasten pitäis saada olla lapsia joka puolella maailmaa. Ja mikä saa noi miehet pilaamaan tuolaisella tavalla nuorten tyttöjen lapsuuden ja nuoruuden, rahako? En ymmärrä, miten ihmiskunta voi olla jo niin kehittynyt ja silti tälläistä tapahtuu joka päivä. Järkyttävää!
VastaaPoista